Kallio, Leiko, Kaunis ja Malka..
2011
.. -saaret olivat tämänpäiväisen saarikierroksen kohteet.
Aloitimme jylhästä ja kauniista sekä yllättävän korkeasta Kalliosaaresta. Lännestä lähestyttäessä vastaan tulee korkeat ja jyrkät kallioseinämät. Pohjoisessa oli jo väkeä ja idässä vapaita kalliorenkaita, joten jätimme veneen vähän tuulenpuolelle. Saaren korkein kohta (hurjat 19m merenpinnasta
) sai huonokuntoisen ajattelemaan, että hullua tulla saaristoon vuorikiipeilemään.
Kalliosaaren faciliteetit kuten yleensäkin Uudenmaan Virkistysalueyhdistyksen saarissa ovat meidän mieleemme. Mukavan erähenkistä, vaikka miltei kivenheiton päässä pääkaupungista. Tuomme omat polttopuut ja veden. Tänään valmistui pannuperunoita ja makkaroita.
Matka jatkui Sipoon Kaunissaareen, tosin pikkuväen piti päästä toilettiin joka löytyi varikkopysähdyksellä Pikku Leikosaaresta (taas täällä).
Sipoon Kaunissaari tuli tällä kelillä (olematon tuuli ja aallot, vauhdittajana miltei 30c-astetta lämpöä) pian vastaan, ja sitten alkoikin mielensäpahoittajien vuoro. Venepaikkaan kiinnityttäessä alkoi huutelu “se on varattu meidän kaverille, jolla on iso vene”.. Pah, me tulimme nyt. Sitten grillikatokseen pääsee jonottamaan kuin Manskun nakkikiskalle pilkun jälkeen. Senkin jälkeen kun pöytä vapautuu pitää jännittää milloin naapuripöydän vanhempi nautiskelija hylkää juuri syömänsä makkaran siihen paikkaan. Satama on suojaisa, ehkä tänne voi tulla rajuilmaa pakoon, ei kenties enää muuten.
Kotimatkalla Puotilaan piipahdetaan vielä Malkasaareen uimaan. Kaikki nämä paikat ja mitättömän matkan takana. Saamme olla onnekkaita saaristostamme..



Suomi
English

Kommentti